Konnevesisalissa 21.5.2010 taltioiduista esityksistä koostettu Laulava kirsikkapuu -äänite on myynnissä !
Laulava kirsikkapuu -kuoromusikaalin on säveltänyt Antti Ikonen. Laulutekstit ovat Anna Herojan käsialaa.
Levy on Kimmo Aholan ammattitaitoisesti miksaama (AMS-studio, Kauhava).
Levyn kokonaiskesto on 43.26. Musiikkikappaleet ja puhekohtaukset on eroteltu omiksi raidoikseen, joten halutessaan levyltä voi kuunnella vain pelkästään musiikin.
CD-levyn hinta on 10 euroa + mahdolliset lähetyskulut.
Huomaathan, että levyllä esiintyy Suomen parhaaksi kuoroksi vuonna 2011 valittu VOICE! Myös kaikki Laulavan kirsikkapuun solistit olivat mukana voittoisassa kokoonpanossa.
Levyä myydään Hankasalmen kirjastoissa, kunnanvirastolla ja kahvila Melli-Ellissä. Kesäkuun alussa levy tulee myyntiin myös Kihvelin toimistolla Hankasalmen asemalla. Tiedustelut ja tilaukset: antti.ikonen72@gmail.com, p. 0400 870 759